You can follow us on instagram, facebook and youtube.
For information on organizing activity with us click here.
untitled, but calm excitement
8.6.2023–25.6.2023
Aleksandra Kuokkanen & Eeti Piiroinen
Opening / Avajaiset 7.6.2023 18-20:00
In the letter that was for the person who made the bench there was a part that was like talking about “a way a body could fit on the bench” (Do you often feel like your body does fit? Like on a bench? I wrote this description for a work that I ended up changing but a part went “When your knees hit the table when you sit, or you forget to ask someone how are they”)
(I’m reminded of a work I tried to do last year about chairs. I was thinking, for example, when I wasn’t hitting it off with some therapists I tried to see, it was because the chairs they had were all too soft and that made me dissociate (almost already before I’d sat down). But I did think there was more going on than just the chairs, when bringing in a harder chair to sit on didn’t change my experience of the encounters that much.)
I think my brain (or the capacities that have been labeled as ”the brain”) is having a hard time letting go of the status it’s used to. It’s having a hard time coming around to the fact that the tummy might be actually where a lot of what we conceptualize as thinking occurs. It’s having a hard time letting go of its autonomy (however hallucinatory the idea of that has been), a hard time accepting the fact that unless the lungs, the nerves, a stomach, the throat (and so on) are co-operating, the ”brain” is limited to 0.3% of it’s capabilities and resources. Today, when I think about my body communicating with the environment I’m in, without it ever coming into consciousness for ’me’, my body feels strong. Strong, because it feels active, alive and like it has in a way independent agency – and enough agency to guide ’me’ better than my brain (which is embedded in my body anyway).
untitled, but calm excitement explores forms of hospitality, gentleness and drawing connections touch, sensory needs and bodily relations to objects
untitled, but calm excitement was formed by collaboration methods/wants/desires conversation and presence
untitled, but calm excitement wants to create space for play/needs/embodied (be)longing
untitled, but calm excitement has (for example) a chair, a sand drawing, textile surfaces, a hug glass, a rock and photoprints
Aleksandra Kuokkanen is a Helsinki based artist interested in the meeting points of personal and shared experiences, and opportunities in forming bodily relationships to art objects. They have been recently exploring notions such as fantasy, and touch as a form of communication. They have studied at Pekka Halonen academy, Art School Maa, and are now working on their BFA in the Academy of Fine Arts, Helsinki.
Eeti Piiroinen (they/them) is a bit lost but hopeful, insecure and defiant. In their art they examine the (im)possibility of experiences of connectedness and belonging for example through considerations of context and selective attention. Next they wish to dive deep into trans her/their/histories, continue to study intersectional feminism, learn to find calm excitement, write indulgently and walk up and down hills. They’re currently living and working in Helsinki and pursuing their Master’s at the Academy of Fine Arts.
Kirjeessä joka oli sille henkilölle joka teki sen penkin oli osuus joka puhui ”tavasta jolla keho voi sopia penkille” (Tunnetko usein että kehosi sopii? Penkille siis? Kirjoitin kuvauksen yhelle työlle jota päädyin kuitenkin muuttamaan mutta osa siitä meni ”Kun polvet osuu pöytään istuessa, tai unohtaa kysyä toiselta mitä kuuluu”)(Tämä muistuttaa minua teoksesta, jota yritin tehdä viime vuonna tuoleihin liittyen. Mietin esimerkiksi sitä, kun emme jotenkin kohdanneet joidenkin terapeuttien kanssa joita yritin nähdä, että se johtui siitä että ne tuolit joita niillä oli toimistoissaan olivat kaikki liian pehmeitä ja saivat minut dissosioimaan (suunnilleen jo ennen kuin olin istuutunut). Mutta luulen että oli siinä jotain muutakin kuin ne tuolit, kun kovemman tuolin tuominen ja sillä istuminen ei paljonkaan muuttanut kokemustani tapaamisissa.)
Luulen, että aivoilleni (tai ne taidot, jotka olemme nimenneet ’aivoiksi’) on haastavaa päästää irti siitä asemasta, johon se on tottunut. Sille on vaikeaa hyväksyä, että maha saattaa oikeastaan olla se paikka, jossa tapahtuu suurin osa siitä mitä käsitämme ajatteluksi. Sille on haastavaa päästää irti itsenäisyydestään (ei väliä kuinka kuviteltua se on), haastavaa hyväksyä, että ilman keuhkojen, hermojen, vatsan, kurkun (ja niin edelleen) yhteistä työskentelyä, ’aivot’ pystyvät käyttämään vain 0,3% kyvyistään ja resursseistaan.
Tänään kun mietin sitä, miten kehoni kommunikoi ympäristöni kanssa ilman, että se koskaan tulee tietoisuuteeni, kehoni tuntuu vahvalta. Vahvalta, koska se tuntuu aktiiviselta, elävältä ja siltä, että sillä on itsenäistä toimijuutta – ja tarpeeksi toimijuutta opastaa ’minua’ paremmin kuin aivoni (jotka ovat anyways osa kehoani) pystyisivät.
untitled, but calm excitement tutkii vieraanvaraisuuden muotoja, hellävaraisuutta ja yhteyksien muodostamista kosketusta, aistitarpeita ja kehollisia suhteita esineisiin
untitled, but calm excitement muodostui yhteistyötapojen/-halujen/-toiveiden, keskustelun ja läsnäolon kautta
untitled, but calm excitement haluaa tehdä tilaa
leikille/tarpeille/kehollisille mukaankuuluvuuksille ja -kaipauksille
untitled, but calm excitement on (esimerkiksi) tuoli, hiekkapiirustus, tekstiilipintoja, halaus lasia, kivi ja valokuvaprinttejä
Aleksandra Kuokkanen on helsinkiläinen taiteilija, joka on kiinnostunut henkilökohtaisten ja jaettujen kokemusten kohtaamispisteistä, ja mahdollisuuksista luoda kehollisia suhteita taide-esineisiin. Hän on lähiaikoina tutkinut käsitteitä kuten fantasia, ja kosketus kommunikointimuotona. Hän on opiskellut Pekka Halosen akatemiassa, Taidekoulu Maassa, ja nyt viimeistelee kandidaatin tutkintoa Kuvataideakatemiassa.
Eeti Piiroinen (they/them) on vähän hukassa, mutta toiveikas, epävarma ja uhmakas. Taiteessaan hän tutkii yhteyden ja kuulumisen kokemusten mahdollisuutta (ja mahdottomuutta) esimerkiksi tarkastelemalla kontekstisidonnaisuuksia ja valikoivaa huomiointikykyä. Seuraavaksi hän haluaa sukeltaa syvälle transher/their/historioihin, jatkaa opintoja intersektionaalisesta feminismistä, oppia löytämään hiljaista innokkuutta, kirjoittaa vuolaasti ja kävellä kukkuloiden rinteitä ylös ja alas. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Helsingissä ja valmistelee maisterintutkintoaan Kuvataideakatemiassa.