340picture

3:40 – Anna-Kaisa Haanaho, Anni Honkajuuri and Piia Lieste

Avajaiset torstaina 25.04.2019 klo 18:00

Exhibition opening on Thursday 25th of April 2019 at 18:00

 

3:40 on kolmen keramiikkataiteilijan aikaa käsittelevä yhteisnäyttely. Hämeenlinnalaiset taiteilijat jakavat työhuoneen sekä syntymävuoden 1979. 3:40 kertoo nykyhetkestä, menneestä ja ajan kokemuksesta itsessään. He pohtivat nykyajan ilmiöitä, ajan määrittelyä ja läsnäoloa. Galleria Myymälä 2 :n yhteisnäyttely on ensimmäinen osa ryhmän aika-teemaa käsittelevistä näyttelyistä. Toinen osa nähdään Tampereella syksyllä 2019.

 

Anna-Kaisa Haanaho on valmistunut lasi- ja keramiikkamuotoilijaksi Hämeen Ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Haanaho on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin suomessa ja ulkomailla vuodesta 2014 lähtien.

Haanaho tutkii jokapäiväisiä asioita ja ympäristöä ja tuo sitä esille teoksissaan. Haanaho työskentelee intuitiivisesti ja kokeilevasti, leikkien saven mahdollisuuksilla. Teoksissaan hän kuvaa erilaisia jälkiä, jäljen jättämisen tapoja ja muutosprosesseja samalla reagoiden ympäröivään maailmaan ja sen tilaan. Osana työskentelyprosessiaan hän kerää kotitalouden muoviroskaa ja vie sen pois omasta jokapäiväisestä kontekstistaan keramiikkataiteen materiaaliksi. Haanaho vertaa teoksissaan muovin ja keramiikan ikuisuutta, ja haluaa herätellä ihmiset miettimään omia kulutustottumuksiaan.

  

Anni Honkajuuri on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta 2005 kuvataideopettajaksi ja Lahden ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi 2012. Honkajuuri on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin.

”Kun istun työpöytäni ääressä ja muovaan muodottomasta savikappaleesta mielikuviani muistuttavia teoksia, olen tunteiden äärellä, tarkemmin sanottuna tunnustelun äärellä.

Silmäni ovat siirtyneet sormanpäihini ja yritän nähdä mitä teen. Tekeminen ja tunnustelu liittyy hetkeen ja aikaan. Et tunne jos et hetkeksi pysähdy.

Haluan tarjota myös katsojille muutakin kuin katsomisen mahdollisuuden. Keraaminen pinta kutsuu koskemaan. Kaikkia teoksiani voi vapaasti tunnustella.”

 

Piia Lieste valmistui Lapin yliopistosta 2008 Taiteen maisteriksi ja 2014 Forssan ammatti-instituutista keramiikan artesaaniksi. Lieste on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla.

Liesteen asetelmassa ja veistoksissa ajan teoriat sekoittuvat henkilökohtaiseen aikaan ja historiaan. Hän tutustui ajan olemukseen fysiikan näkökulmasta ja antoi alitajunnalle vapauden visualisoida löydöksiä. Lieste rakentaa veistoksiaan ja asetelmaa käyttämällä osia aiemmista teoksista ja yhdistämällä niihin readymade-esineitä. Tuloksena kipsiin upotetut keraamiset osat paljastavat itsensä paikoitellen ja käytetyt elementit kerrostuvat toistensa päälle.

Katutaiteen innoittamat seinäteokset, keraamisten viivojen sommitelmat, ovat puolestaan tutkielmia nykyhetken estetiikasta ja ajan hengestä.

 

***

 

3:40 is a time themed group exhibition by three ceramic artists from Hämeenlinna, Finland. They share a studio space and are all born in 1979. 3:40 is an exhibition about present, past and the feeling of time in oneself. The phenomena of the present time, definition of time and being present at the moment can be all seen in the exhibition. The 3:40 in Gallery Myymälä2 is a first part of the exhibitions the group will be holding, the second part will be seen in Tampere in the Autumn 2019.

 

Anna-Kaisa Haanaho holds a BA in Ceramics and Glass Design from Häme University of Applied Sciences (2016). Anna-Kaisa has taken part in several group exhibitions both in Finland and abroad since 2014.

Anna-Kaisa studies mundane objects and the environment and makes it visible through her art. Her artistic process is guided by experimentation, intuition and play when she is exploring the possibilities of clay. Haanaho reacts to the state of the world around us through her art. As a part of her working process she collects used plastic packaging, and takes it out of its ordinary context to be incorporated with clay. She compares the eternal elements of ceramics and plastics, aiming to make the viewer question the current way of consuming.

 

Anni Honkajuuri graduated 2005 from the University of Art and Design Helsinkias Art teacher and from Lahti University of Applied Sciences as Designer in 2012. Honkajuuri has taken part of several group exhibitions.

When I`m sitting front of my desk I`m working with piece of clay, which is amorphous form. I`m trying to achieve forms from my imagination.  Therefore my eyes are in my fingertips and I`m trying to see what I´m working with. Working and touching are related to time. You don`t feel if you don’t stop. 

Usually people are only watching works in exhibitions but I want to offer a possibility to touch my works. Ceramic surface is made for touching. “You can feel all my works!”

 

Piia Lieste holds a MA degree from the University of Lapland from 2008 and graduated from Forssa Vocational Institute as an Ceramics Artisan in 2014. She has taken part of several group exhibitions in Finland and abroad.

Theories of time mix with personal time and history in Piia Lieste´s still life and sculptures. She was exploring the essence of time in physics and let her unconscious to visualize the findings. Lieste is building her sculptures and still life by combining pieces of previous work with the new and using readymade objects. As a result ceramic elements reveal themself partly from plaster and the elements used are layered on top of each other.

The streetart inspired wall pieces, compositions of ceramic lines, are studies of contemporary esthetics and zeitgeist.