Suhina Klubi: Harri Sjöström
Suhina Klubi
10.6.2022, Myymälä2 19:00-21:00
Harri Sjöström (s.1952) on tunnettu improvisaatiomuusikko. Hän on vaikuttanut enimmäkseen Euroopassa ja ollut perustamassa useita yhtyeitä kuten Move- quintet, ECIO, Quintet Moderne. Hän on tehnyt yhteistyötä monien muusikoiden kanssa kuten Yoko Arai, Kalle Kalima, Heikki Nikula, Evan Parker, Philipp Wachsmann. Vuodesta 1990 vuoteen 2016 Sjöström teki yhteistyötä Cecil Taylorin kanssa.
https://www.harrisjostrom.com/
Sergio Castrillón on sellisti, improvisoija, säveltäjä ja tutkija, joka on kiinnostunut äänestä ja taiteen eri ilmentymistä. Hän esiintyy aktiivisesti nykymusiikkiteoksissa ja uutta teknologiaa hyödyntävissä improvisaatioteoksissa sekä osallistuu yhteistyöprojekteihin, joissa käytetään musiikin ohella teatteria, runoutta ja nykytanssia.
www.sergiocastrillon.com
Libero Mureddu on Milanossa 1975 syntynyt pianisti, säveltäjä ja musiikkiteknologi, joka on asunut Helsingissä vuodesta 2003. Hän tekee parhaillaan musiikin tohtorin tutkintoa Sibelius-Akatemiaan ja on suorittanut aiemmin opintoja myös Milanon ”G.Verdi” konservatoriossa ja Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian koulutusohjelmassa. Mureddun taiteessa yhdistyvät improvisaatio, sävellys, algoritmit ja tekoäly, jotka luovat yhdessä innovatiivisia, odottamattomia ja haastavia kohtaamisia.
https://www.liberomureddu.com/
Jukka Kääriäinen on kokeelliseen musiikkiin keskittynyt muusikko. Jukan instrumenteiksi valikoituvat tilanteen mukaan akustinen kitara preparointien kera tai sähkökitara ja repullinen efektejä. Kääriäinen on esiintynyt monessa Euroopan maassa ja kansainvälisillä festivaaleilla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Ranskassa. Soolokonserttien lisäksi hän esiintyy vakituisesti yhtyeissä ja on tehnyt yhteistyötä mm. muusikoiden kuten Teppo Hauta-Aho, Kalle Kalima, Harri Sjöström, Emilio Gordoa, Elena Kakaliagou, Rieko Okuda, Antti Virtaranta, Anil Eraslan, Mikko Innanen ja Paul Pignon kanssa ja kantaesittänyt teoksia säveltäjiltä kuten Sebastian Hilli, Sami Klemola, Clara de Asis ja Leo Dupleix.
www.jukkakaariainen.com
Suhina Klubi on kokeelliseen ja improvisoituun musiikkiin keskittyvä noin kuukauden välein järjestettävä klubi. Klubilla esiintyvät sekä kotimaiset että ulkomaiset kokeellisen musiikin huippunimet.
Klubi on ollut toiminnassa lokakuusta 2018 saakka. Klubilla on esiintynyt kansainvälisiä nimiä kuten Kenny Warren, Dario Fariello, Ilia Belorukov, Paul Pignon, Gabriel Zucker, Rieko Okuda, Antti Virtaranta, Roomet Jakapi, Mikko Innanen, Veli Kujala, Sami Klemola, Meriheini Luoto, Libero Mureddu, Aino Juutilainen ja Lauri Hyvärinen. Klubien konserteissa ovat muusikkoina vieraiden lisäksi toimineet työryhmän jäsenet rumpali Teemu Mustonen ja kitaristi Jukka Kääriäinen.
Suhina Klubi on kokeelliseen ja improvisoituun musiikkiin keskittyvä noin kuukauden välein järjestettävä klubi. Klubilla esiintyvät sekä kotimaiset että ulkomaiset kokeellisen musiikin huippunimet.
Klubi on ollut toiminnassa lokakuusta 2018 saakka. Klubilla on esiintynyt kansainvälisiä nimiä kuten Kenny Warren, Dario Fariello, Ilia Belorukov, Paul Pignon, Gabriel Zucker, Rieko Okuda, Antti Virtaranta, Roomet Jakapi, Mikko Innanen, Veli Kujala, Sami Klemola, Meriheini Luoto, Libero Mureddu, Aino Juutilainen ja Lauri Hyvärinen. Klubien konserteissa ovat muusikkoina vieraiden lisäksi toimineet työryhmän jäsenet rumpali Teemu Mustonen ja kitaristi Jukka Kääriäinen.
//
Harri Sjöström is a vital member of the European contemporary improvised music scene since the late 70s.
His has studied music and fine art in San Francisco at Lone Mountain College (UCSF) and San Francisco Art Institute in the 1970s, participating in workshops by John Cage, Bill Dixon, Vinko Globokar, George Russell, and his saxophone teachers Leo Wright and Steve Lacy.
Since 1978 he has continuously and extensively worked as a freelance musician, composer and initiator of interdisciplinary ensembles in the field of contemporary improvised music and mixed media projects.
Back to Europe 1978 he started to work with Derek Bailey, Teppo Hauta-aho, Paul Lovens, John Russell, Paul Rutherford, Alexander von Schlippenbach among others.
In 1980 -1985 he lived in Vienna, Austria, which became his doorway to the European contemporary music scene; formed his first groups and organized numerous artist exchange-projects in Finland and elsewhere.
Between 1990 and 2016 an extensive collaboration with the pianist and composer Cecil Taylor developed, including seven live recordings with small ensembles and various recordings with larger ensembles.
Energetic and with an insatiable appetite for risk, Sjöström has founded and co-founded numerous ensembles with imaginative instrumental line-ups including such as the Quintet Moderne, Sestetto Internazionale, MOVE quintet, European Composers Improvisors Orchestra, Up And Out, City Of Pyramids, The Player Is, Wait, Motström, The Treasures Are, among the others
Harri Sjöström, soprano and sopranino saxophones
Sergio Castrillón, cello
Jukka Kääriäinen, electric guitar
Libero Mureddu, keyboards
//
Tickets / Liput: 10/6€, card only/ vain korttimaksu
Concert begins at 19:00, doors open at 18:45 / Esitys alkaa 19:00, ovet avautuvat 18:45
Duration/Kesto: 1h 15′