Professional Teenagers
Leena Kela ja Suvi Parrilla
Professional Teenagers -projekti dokumentoi teinikulttuuriin liittyviä arkipäiväisiä ilmiöitä, kuten fritsuja, piirroksia iholla, lävistyksiä, sekä itsensä viiltelyä ja vahingoittamista. Yhdistävätkö nämä kehoon jätetyt merkit nuoria initiaatio-riittien tavoin? Kuvat paljastavat jotain aikuisten maailmalta salattua, mutta ehdottomasti siihen kuuluvaa. Projektiin kuulu myös ääniteos Fuck You Asshole.
Myös kaupunki- ja katutilat ovat toimineet ympäristöinä töiden esittämiselle. Valokuvia on ollut esillä muun muassa parkkihalleissa osana kaupunkitaidetapahtumia ANTI -festivaaleilla Kuopiossa, SeLLERI tapahtumassa Lahdessa sekä The Last Escape festivaaleilla Turussa.
Julkinen kaupunkitila asettaa myös itse työt alttiiksi merkitsemiselle, esimerkiksi graffiteille, kommentoinnille ja seinäkirjoittelulle. Kaduilla olleet kuvat on jälleen tuotu galleriatiloihin. Näin töhrityt ja revityt valokuvat ikään kuin tuplaavat tehokeinonsa; Merkitty kuva merkitsemisestä keholla.