18622136_10155533675139448_3582529634980279505_n

1991-2016 & NICO AALTO 25.8 – 17.9.2017

Näyttely esittelee postuumisti valikoidun kokonaisuuden Nico Aallon (1991-2016) säilyneitä töitä vuosilta 2013-2016. Esillä on monipuolinen otanta Aallon tuotannosta öljyväreistä veistostaiteeseen ja grafiikkaan.

NÄYTTELYN AVAJAISIA VIETETÄÄN 25.8. klo. 17.00 – 22.00. Avajaisten yhteydessä julkistetaan myös Aallon taidetta käsittelevä taidekirja.

Varhaisemmissa töissään Aalto hyödynsi paljon graffiti- ja katutaiteen ilmaisukeinoja ja -tyylejä. Teoksissa yhdistyvät räikeä värimaailma, sekatekniikoiden käyttö, median ja viihdeteollisuuden kuvastot, tietty sarjakuvallisuus ja kova halu kommunikoida. Aallon työt ovatkin usein helposti lähestyttäviä. Toisin kuin graffiti- ja katutaitelijat yleensä, Aalto ei kuitenkaan pyrkinyt välittämään töillään mitään selvää poliittista viestiä vaan teokset ovat ennen kaikkea henkilökohtaisia; tietyssä ajassa ja yhteiskunnassa kasaantuneen elämänkokemuksen säilömää päiväunikuvastoa. Katutaiteen ja ”korkean taiteen” rajoilla leikkimiseen Aaltoa innosti ennen kaikkea englantilaisen kuvataiteilijan Antony Micallefin tuotanto. Viittaukset Micallefiin ovatkin Aallon töissä yleisiä.

Myöhemmin Aalto siirtyi painokkaasti muotokuvamaalaukseen. Hiilellä ja liidulla tehtyjen synkkien kasvokuvien lisäksi näyttelyssä on esillä Aallon viimeiseksi jäänyt vaikuttava öljyvärisarja, jonka kolme suurta muotokuvaa hän viimeisteli vain päiviä ennen kuolemaansa. Sarjan teokset ”Remember Me”, ”What Lies Ahead” ja ”The Moment” ovat pysäyttävää katseltavaa.

Kokonaisuutena näyttely avaa näkymän omien ongelmiensa kanssa painivan nuoren itähelsinkiläismiehen elämännälkäiseen maailmaan, jossa tyhjiä nautintoja, addiktioita, perversioita, ahdistusta ja pakkomielteitä ei siivota piiloon ”todellisen” rakkauden, ”korkean” moraalin tai ”puhtaan” viattomuuden tieltä. Aalto oli kaikkea muuta kuin moralisti; hän halusi ottaa maailman kokonaan eikä jäädä kysymään Suuria Tarkoitusperiä jokaiselta teoltaan tai mielihalultaan, saati odottanut tätä muilta. Tämä asenne määrittää paljoa myös hänen taiteessaan.

”Aalto haki töihinsä inspiraatiota pop- ja kulutuskulttuurista, sekavasta yöelämästä sekä Bernard Handickin ja Christian Saintin kaltaisten valokuvaajien häpeilemättömän pornografisista töistä. Hän tunsi kuvaamansa nautinnonhakuisen elämäntavan hyvin, ja käsitteli sitä usein töissään yhdessä erilaisten eksistentialististen teemojen kanssa, tyypillisesti suhteessa uskontoon, kulutukseen tai kuolemaan. Aalto oli kiinnostunut ihmisen eläimellisyydestä, addiktioista ja perversioista, joiden tutkiminen ei hänen kohdallaan jäänyt vain passiiviseksi tarkkailemiseksi. Jos Berliini oli Francis Baconille selällään makaava kaupunki, joka pyysi ainoastaan tulla tyydytetyksi uudestaan ja uudestaan, Helsinki oli paljastanut tämän puolen itsestään Aallolle. ” (Ote kirjasta)